Beirutin amerikkalainen lähetysasema aloitti tämän käännöksen noin vuonna 1847, eikä sen aloittaja saanut sitä valmiiksi. Eli Smith oli viettänyt Levantissa kaksi vuosikymmentä ja osasi kieltä kyllin hyvin väitelläkseen siitä; hän työskenteli tekstin parissa kuolemaansa saakka vuonna 1857. Cornelius Van Alen Van Dyck otti työn haltuunsa ja vei sen loppuun — Uusi testamentti valmistui vuonna 1860, Vanha testamentti viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1865. Kirjan kaksi nimeä ovat yhden ja saman urakan kaksi puoliskoa.
Selkämyksestä puuttuvat nimet painavat yhtä paljon. Van Dyck oli oppinut arabiansa Butrus al-Bustanilta ja Nasif al-Yazijilta, ja molemmat tekivät käännöstä hänen kanssaan, samoin sheikki Yusuf al-Asir, joka kävi arabian läpi sanonnan ja tyylin kannalta. Nuo kolme eivät olleet lähetystyön apulaisia. He kuuluivat nahdan, arabialaisen kirjallisen uudistuksen, keskeisiin hahmoihin, ja tulos lukeutuu arabialaiseksi proosaksi eikä arabian vaatteisiin puetuksi käännökseksi. Siksi kirja eli pitempään kuin sen maksanut lähetys.
Se oli yhtä lailla kirjapainotaidon kuin oppineisuuden saavutus. Beirutin American Press latoi sen lähetystä varten leikatulla arabialaisella kirjasintyypillä, joka valmistui vuonna 1843 ja tunnetaan yhä nimellä al-Amerikani; Smith oli ollut sitä muovaamassa. Arabiaa on vaikea latoa hyvin — kirjaimet liittyvät toisiinsa ja muuttavat liittyessään muotoaan — ja sivulla oikean näköinen Raamattu teki vastaanoton hyväksi enemmän kuin väittely olisi tehnyt. Kappaleita on sittemmin levinnyt miljoonia sekä protestanttisille että koptilaisille lukijoille, ja useimmille arabiankielisille kristityille Raamattu yksinkertaisesti kuulostaa tältä.
Tässä lukuohjelmassa on kolme arabiankielistä Raamattua: tämä, sama käännös eBible.org:n julkaisemassa täysin vokalisoidussa tekstissä ([[SVD-E|Smith & Van Dyck, eBible-teksti]]), ja Biblican moderni [[ONAV|Open New Arabic Version]]. Sen teksti kulkee oikealta vasemmalle, niin kuin heprealaiset laitokset ja muut arabiankieliset tekstit. Polveutumisaskelmiin sille ei ole kirjattu kantatekstiä, joten jakeen alta avattu askelma putoaa suoraan ≈-merkittyyn alkukielten pohjaan — mikä osuu tässä lähemmäs kuin tavallisesti, sillä pohjan tarjoama kreikka on Textus Receptus, ja juuri Textus Receptuksesta sen Uusi testamentti tehtiin.